Seinäjoen KTK Oy tekee jätti-investoinnin

19.03.2015

LEHDISTÖTIEDOTE

Etelä-Pohjanmaalla toimiva kuljetus- ja maanrakennusyritys Seinäjoen KTK Oy on investoinut uuteen kivimurskaamolaitokseen sekä sen tarvitsemiin raskaisiin maansiirtokoneisiin. Investointi on yhtiön historian suurin ja sen arvo on 3-4 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevaihto on noin 9 miljoonaa euroa, mikä kertoo investoinnin mittakaavasta.

– Meidän mittakaavassa ja meidän alallakin on aika poikkeuksellista, että uusiin vehkeisiin investoidaan. Moni ostaa käytettyjä laitteita ja korjaa, mutta me ajateltiin että investoidaan nyt, niin ei mene ensimmäiset kuukaudet korjaustöihin, kertoo Seinäjoen KTK:n toimitusjohtaja Harri Valtonen.

Laitos on nyt otettu käyttöön Kauhajoella Paskoonharjun alueella. Esi- ja jälkimurskaimen sisältävä laitos on siirrettävä, ja se jatkaa matkaansa Kauhajoella Nummikankaalle, ja siitä muutaman sora-alueen kautta Seinäjoelle huhti-toukokuussa. Murskauslaitoksen tarvitsemaa kiviainesta varten Seinäjoen KTK Oy on vuokrannut lukuisia kallioalueita Seinäjoelta yhtiön nykyisten alueiden lisäksi, ja hankkinut myös uusia sora-alueita Kurikasta ja Ilmajoelta.

Kivimurskaamolaitos tuottaa kallio- ja soramurskeita, jotka Seinäjoen KTK on aikaisemmin hankkinut ulkopuoliselta toimittajalta. Laitos työllistää välittömästi neljä henkilöä ja välillisesti useita kymmeniä ympäri Etelä-Pohjanmaata.

Minna Salomäenpää @MSalomaenpaa Yle Pohjanmaa

Siirry "Uutiset"-sivulle